Vung Taun hohtoa

Vung Taun kaupunki itsessään muistuttaa ehkä jotain
Espanjan pikkukaupunkia

Tämä Vung Tau on aika erikoinen paikka. Meillä on ollut täällä oikein mukavaa, mutta turisteille rakennetut puitteet ovat herättäneet meissä jonkin sortin kummastusta. Joskus 70-luvulla täällä varmasti olisi ollut tosi modernia ja hienoa, mutta nyt vuonna 2012 täällä on lähinnä aika kulahtanutta. Sana 'retrofuturistinen' kuvaa tätä paikkaa jotenkin tosi hyvin, sillä tämä rakennustyyli on varmasti joskus ollut tosi cool, mutta nykyään se näyttää vähän oudolta. Eihän siinä tietysti, jos rakennukset pidettäisiin kunnossa, mutta valitettavasti suurimman osan kohdalla näin ei ole tehty. Täällä on kuitenkin oikein kivasti tehty rantabulevardi, jonka varrella on hassuja patsaita ja neonvärisillä jouluvaloilla valaistuja palmuja. Harmi vain, että sen varrella olevat hotellit ovat kulahtaneet jo ainakin kymmenisen vuotta sitten.

Ufotorni on cool.

Rantabulevardilta.

Ollapa täällä ihan kahdelleen...

Meidän  Hai Au-hotellimme on kuitenkin kaikista hassuin paikka. Jos olette joskus nähneet elokuvan Hohto, niin täällä on vähän semmoinen meininki. Huoneita ja tilaa tässä hotellissa on ihan mielettömästi ja kerroksia taitaa olla viisi kappaletta. Me majoitumme toisessa kerroksessa ja tuossa meidän kerroksen käytävän seinissä on reikiä ja itse käytävällä on hotellin vanhoja kalusteita ja patjoja. Kolmannessa kerroksessa on tyhjä uima-allas, suljettu baari, suljettu ravintola ja käytöstä poistettu saunaosasto. Neljännessa kerroksessa on huoneiden lisäksi iso terassi, mutta siellä on tällä hetkellä vain rikkonaisia tuoleja. Olemme tosiaan olleet täällä viimeiset kolme päivää ystäväpariskuntamme kanssa, mutta he lähtivät tänään jatkamaan matkaa. Naureskelimme heidän lähtiessään, että me olemmekin nyt sitten tämän paikan ainoat asiakkaat. Sitä naurua ei tosin kestänyt kovin pitkään, sillä siinä vaiheessa tuli lähinnä vain se Hohto mieleen. Meidän huone on kuitenkin vallankin jees ja pulitamme tästä 11€/yö. Huoneemme on iso kuin mikä ja meillä on parveke merinäköalalla. Huoneen ainoa miinuspuoli on se, että sängyn alla majailee pari kuollutta torakkaa. Mutta kivempia ne ovat kuolleena kuin elossa.

Hai Aun baari.

Allasosasto...

Sanoisin kuitenkin, että Vung Tau on oikein varteenotettava vierailukohde varsinkin jos on Ho Chi Minh Cityssa pidemmän aikaa. Back Beachilla pääsee hyvin nauttimaan rantaelämästä ja katsomaan kun paikalliset uivat kaikki vaatteet päällä. Tässä Front Beachilla taas on ihan laadukkaita ja kivoja ravintoloita. Meidän hotellia vastapäätä on  ihan mielettömän hyvä seafood-ravintola nimeltä Gánh Háo 2, missä tarjoilijat joko grillaavat tai keittävät samana päivänä merestä nostetut kalat ja äyriäiset siinä sinun omassa pöydässäsi. Ja mikä älyttömintä, syöt itsesi täyteen  jopa kolmella ja puolella eurolla. Vung Taun liikenne on myös sen verran rauhallisempaa, että täällä uskaltaa vuokrata itselleen skootterinkin. Kurjempi puoli tässä kaupungissa on se, että täällä on aika paljon tyttöbaareja, mistä johtuen täällä on aika paljon keski-iän ohittaneita länsimaalaisia miehiä. Mutta kaiken kaikkiaan Vung Tau on ollut vähintään yhtä kiva kohde kuin Nha Trang, joka on julistettu Vietnamin päärantakaupungiksi. Vung Taussa on vain vähän hassumpaa tai "hohdokkaampaa", miten sen nyt sitten ottaa.

Tuoretta seafoodia.

Lähtevien laivojen terminaali, Gánh Háo 2 ja KFC.

Back Beach.

Vung Taun iltamaisemaa.

Mikä nimi baarille!

Cu Chi tunnelit ja Vung Tau

Meillä oli iloinen jälleennäkeminen Ho Chi Minh Cityn kanssa, kun saavuimme sinne keskiviikkona iltapäivällä. Kaupunki tuntui jotenkin todella paljon rauhallisemmalta kuin viisi viikkoa sitten ja hinnat tuntuivat taas ihan överihalvoilta. Näinkö sitä sitten on ehtinyt tottumaan tähän hälinään ja hulinaan viimeisen kuukauden aikana. Bussimatka Phnom Penh kesti noin 6,5h ja kyyti oli yllättävän tasainen. Rajamuodollisuudet sujuivat hyvinkin sutjakkaasti eikä meidän tällä kertaa edes tarvinnut näyttää mitään lentolippuja todistaaksemme, että olemme poistumassa maasta kahden viikon sisällä. Leimat vaan passiin ja menoksi.

Katoamistemppu Cu Chi sissien tyyliin.

Torstaiaamuna poikkesimme Cu Chi tunneleilla, missä emme ehtineet käymään silloin kuukausi sitten. Tunnelit ovat jopa 200km pitkiä maanalaisia käytäviä, joita vapautusrintama käytti Vietnamin sodan aikana piilopaikkoina, huolto- ja viestintäkanavina, majoitustiloina, asevarastoina, sairaaloina ym. Tunneleita on kaivettu kolmeen kerrokseen, joista ensimmäisessä oli yleensä kokous- ja tapaamistiloja, toisessa majoitustiloja sisseille, naisille ja lapsille ja kolmannen kerroksen ensisijaista tarkoitusta en muista. :) Ensimmäinen kerros on tehty noin 3m syvyyteen, toinen 7m syvyyteen ja kolmas jopa 10m syvyyteen.
Vaikka tunnelit ovatkin nimetti viereisen Cu Chin maalaiskylän mukaan, löytyy näitä tunneleita myös muualta Vietnamista. Alueella oli tärkeä strateginen merkitys Vietnamin sodan aikana, sillä nämä tunnelit olivat tärkein huoltoreitti Saigoniin. Amerikkalaissotilaat eivät pystyneet kamppailemaan cu chi sissejä vastaan, sillä niin monimutkaisen tunnelijärjestelmän ansoineen he olivat osanneet rakentaa. Tärkeimmät upseerit viettivät jopa 15 vuotta maan alla näissä tunneleissa! En minä vaan voisi. Meinasi nimittäin tulla jo paniikki, kun kävelimme kyyryssä 20m tunnelin sisällä. Se on tietysti helpompaa jos on 145cm pitkä ja 40kg niinkuin monet Cu Chi sissit olivat.

Joni menossa maan alle.

Kovin oli ahtaat ja kapoisat käytävät (ks. edellämenijä).

Autonrenkaista tehtyjä sandaaleja.

Esittelyä siitä, miten riisipaperia tehtiin sodan aikana.

Sisseillä oli paljon omatekoisia ansoja amerikkalaisia sotilaita varten.

Vung Taun biitsiä

Torstai-iltana lähdimme vielä Vung Taulle, jonne oli onneksi vain reilun parin tunnin minibussimatka. Tämä rantakaupunki on suosittu paikallisten viikonlopunviettokohde, mutta torstai-iltana tämä muistutti enemmänkin aavekaupunkia. Hirveä määrä kapasiteettia ja kaikkialla ihan tyhjää. Onneksi tänne tuli eilen lisää porukkaa, joten ei tunnu enää niin omituiselta. Vung Tau on varmasti ollut hieno kohde joskus kommunismin kukoistuskaudella, mutta nyt täällä on lähinnä aika vanhaa ja vähän nuhjuista. Ranta on kuitenkin ihan kiva, uimakelpoinen ja siellä on suhteellisen vähän meitä länkkäreitä. Se on aika kivaa.

Meillä on enää kolme yötä jäljellä ja niistä kaksi seuraavaa varmaan olemme täällä Vung Taulla. Sitten takaisin Ho Chi Minh Cityyn ja sitten Suomeen. Lentomme lähtee tiistai-iltana yhdentoista jälkeen ja olemme Suomessa keskiviikkona klo 15 aikaan. Jos teistä joku on tulossa keskiviikkona Helsingistä Jyväskylään autolla, niin mielellään hyppäämme kyytiin, jos kyytiin suinkaan mahtuu kahta ihmistä.

Mutta nyt aiomme nauttia viimeisistä aurinkoisista päivistä ja saada vaikka vielä vähän (=edes jotain) väriä pintaan. 

Vung Taun Giant Jesus patsas. J.B. & J.C.

Phnom Penh - surullista historiaa ja kyseenalaisia makuelämyksiä

Kambodzan historiaan kuuluu vaurautta ja loisteliaisuutta, mistä hyvänä esimerkkinä on Siem Reapissa oleva Angkor Wat. Tänään puolestaan saimme kurkistaa tämän maan vaihderikkaan historian surullisempaan ajanjaksoon, nimittäin Pol Potin puna-armeijan toteuttamaan hirmuhallintoon ja  kansanmurhaan 70-luvun lopulla. Tämä "kiertoajelu" oli yksi tämän reissun vaikuttavimmista kokemuksista, mutta mistään ilahduttavasta aamupäivästä ei kylläkään voi puhua.

Pol Potin johtamien punakhmerien tavoitteena oli lyhyesti sanottuna luoda Kambodzasta täysin kommunistinen maanviljelysvaltio, jossa ei tunneta yksityisomistusta ja jossa ei ole lainkaan sivistyneistöä. Maasta haluttiin tehdä täysin omavarainen, mikä tarkoitti sitä, että riisintuotanto tuli kolminkertaistaa. Koko kansa siis ajettiin pelloille viljelemään riisiä yötä päivää. Uskonnosta, kulttuurista ja valuuttajärjestelmästä haluttiin päästä eroon ja näin ollen ministerit, opettajat, lääkärit, munkit ym. oppineet tuli likvidoida. Pelkästään silmälasit olivat syy langettaa henkilölle kuolemantuomio. Huh huh. Punakhmerien hirmuvallan aikana kuoli noin kolmannes maan koko väestöstä (noin kolme miljoonaa henkilöä) vuosien 1975-1979 välillä. Osa murhattiin, osa kuoli nälkään ja liialliseen työntekoon sekä terveydenhuollon puutteeseen.

Päivän ensimmäinen vierailukohteemme oli Phnom Penhin keskustassa sijaitseva Tuol Sleng-vankilamuseo. Tämä entinen koulu toimi pahamaineisena vankilana ja kuulusteluhuoneena vuosina 1975-1979 ja siitä käytettiin peitenimeä S-21. Tuol Slengiin tuotiin arviolta noin 17 000 petturiksi epäiltyä henkilöä, joita käytännössä kidutettiin siihen saakka kunnes he myönsivät syyllisyytensä rikoksiin, joita he eivät olleet tehneet. Tuol Sleng koostuu neljästä eri rakennuksesta, joista parissa on ollut kuulustelu- eli kidutushuoneita ja lopuissa  maailman pienimpiä sellejä. Museovieraat saavat vierailla jokaisessa rakennuksessa, joista jokainen on toinen toistaan surullisempi. Kuulusteluhuoneissa esimerkiksi oli kuvia, joissa näytettiin mitä kyseisessä huoneessa on tehty tai kuvia niistä henkilöistä, jotka ovat olleet siellä vankeina. Surullista.

Tuol Sleng

Vankilamuseon jälkeen tuk tuk-kuskimme vei meidät Choeung Ekin kuolemankentille, missä S-21 vankilassa kidutettujen vankien elämä viimein kohtasi loppunsa. Choeung Ek on kuuluisin puhakhmerien monista joukkohautapaikoista ja se sijaitsee noin 17km Phnom Penhista etelään. Vierailijat kulkevat alueella audiokierroksen, joka päättyy alueelle rakennetulle muistomerkille, Stupalle, jonne on laitettu 9000 kappaletta alueelta löydettyä pääkalloa. Audio-opas kertoo kierroksen aikana surullisen totuuden siitä, miten tänne tuodut henkilöt, myös naiset ja lapset, on murhattu äärimmäisen julmin tavoin (luoteja piti säästää, joten aseiden valinnassa on käytetty aika paljon mielikuvitusta). Tunnelma Choeung Ekissa oli vähintäänkin hyvin aavemainen, sillä vierailijoita pyydetään kulkemaan alueella hiljaa, hautojen ympärillä lentelee tosi paljon erilaisia perhosia ja maassa näkyy aika paljon luunsirpaleita, joita yhä edelleen tulee lisää esille aina sateen jälkeen.

Choeung Ek Killing Fields.

Vaikka nämä molemmat nähtävyydet aiheuttavatkin todella pahan mielen, on tämä kiertoajelu kuitenkin kokemisen arvoinen. Näistä hirmutöistä kertomalla halutaan lisätä ihmisten tietoisuutta ja näin ollen estää vastaavanlaisien kauheuksien tapahtumista nykypäivänä. Valitettavasti historia kuitenkin toistaa itseään tässä meidän maailmassamme. 

Huomenna tosiaan on aika sanoa heipat Kambodzalle ja matkustaa takaisin Vietnamiin odottelemaan kotiinpaluuta. Olemme Saigonissa yhden yön ja torstaina lähdemme vielä poikkeamaan biitsillä nimeltä Vung Tau. Muutamien tässä illalla suorittamiemme laskutoimitusten jälkeen voimme iloksemme sanoa, että viimeisen viiden viikon aikana olemme eläneet ihan suunnittelemamme 24€/pvä/hlö budjetin mukaan, eli kokonaisbudjetti ei pääse enää viimeisen viikon aikana pahasti heittämään. Teen jotain päivitystä budjetista & kuluista sitten kunhan ollaan takaisin Suomessa.

Sammakoita.

Tänään illalla kiertelimme vähän tuolla kaupungilla ja illalliseksi söimme sammakoita yhdessä katukeittiössä. Maku oli hyvin kanamainen varsinkin kun ne oli friteerattuja, mutta ei siinä kyllä juurikaan ollut mitään syömistä. Tilasimme grillistä kaikkea mahdollista kaksi kappaletta ja tulipa siinä sitten ihan vahingossa maistettua niitä kuuluisia kananmuniakin, joiden on annettua kehittyä jo hyvin pitkälle... Maku ei ollut niinkään ällöttävä kuin ajatus siitä, mitä oli juuri suuhunsa laittanut. Yök!!! Maistettu on, mutta syömättä jäi molemmilla. En laita edes kuvaa, koska se oli niin ällöä. 

Ai niin, löysimme täältä tänään suomalaisen hostellin nimeltä Suomi Bar Guesthouse. Se sijaitsee kansallismuseon kohdalla, mutta viereisellä kadulla numero 172. Että sinne vaan jos haluaa suomalaisen omistamaan paikkaan. Ilmeisesti pari suomalaista sankaria ollut joskus puukkohippasilla ko. hotellin edessä... Semmoista meininkiä. Hyvä Suomi! 

Superkiva Siem Reap ja jännittävä vuoden aloitus Phnom Penhissa

Siem Reap vei meidän molempien sydämet. Siellä vierähti melkein viikko ihan huomaamatta. Kannattaa kyllä ehdottomasti lisätä se yhdeksi matkakohteeksi, jos reissaa täällä Kaakkois-Aasiassa. Sinne pääsee busseillakin  kätevästi ja aika edullisesti esimerkiksi Bangkokista ja Vietnam Airlines lentää sinne Hanoista monta kertaa päivässä. Saigonistakin sinne pääsee bussilla.

Aika paljon porukkaa oli katsomassa ilotulituksia.

Uusivuosi tuli vietettyä saksalaisen Markin sekä bussimatkalla tapaamamme irkkupariskunnan kanssa. Kävimme Markin kanssa ensin syömässä ja sen jälkeen kokeilimme fish massagea, joka osoittautukin isommaksi elämykseksi kuin kumpikaan meistä olisi osannut odottaa. Minä istua nokotin muutaman minuutin siinä altaan reunalla ennen kuin uskalsin laittaa jalat sinne kalojen syötäväksi. En kyllä tosin sanoisi, että fish massage on sille touhulle ihan oikea termi. Fish Tickling kuvaa sitä minun mielestäni paremmin. Noh, diili oli kuitenkin aika hyvä: 15min hieronta maksoi dollarin ja siihen sai kaupan päälle oluen (veikkaanpa, että hieronta tässä tapauksessa tuli kaupan päälle).

Siem Reapin keskusta oli ihan täynnä uudenvuodenyönä ja siellä oli kunnon block-party meneillään. Pub Streetille oltiin tehty muutama kappale 3m x 5m kaiutinrakennelmia, joista musiikki raikasi koko yön ja ihmiset kreisibailasivat onnessaan. Ilotulitukset olivat jossain määrin hieman pettymys. Raketteja laukaistiin puolenyön aikaan ehkä seitsemän kappaletta.

Dr. Fish Massage

Pub Streetin Block Party

Paikallisten tyyliä matkustaa.

Tänä aamuna tulimme bussilla pääkaupunki Phnom Penhiin. Matka Siem Reapista maksoi 6 dollaria per henkilö ja matka kesti vain kuusi tuntia. Näin neljän reissuviikon jälkeen sitä huomaa miten lomailu on vaikuttanut omaan ajantajuun. Täällä kuusi tuntia bussissa tuntuu lyhyeltä ajalta kun taas Suomessa 4,5h automatka Sotkamoon tuntuu välillä pitkältä kuin nälkävuosi. Täällä myöskään aamuherätykset ei tunnu missään, vaan kellon laittaa ihan mielellään soimaan jo vaikka ennen kuutta. No mutta joka tapauksessa, täällä Phnom Penhissa ollaan vielä huominen päivä ja keskiviikkona menemme takaisin Saigoniin odottelemaan kotiinpaluuta. 

Tuossa reilu tunti sitten minä koin jotain, miltä olen onneksi säästynyt tähänastisilla matkoillani. Skootteripojat nimittäin ryöstivät minun laukkuni kun kävelimme tuossa kadulla. Olimme tosiaan noin sadan metrin päässä hotelliltamme, kun yhtäkkiä tajusin jonkun vetävän minun olkalaukkuani aikamoisella vauhdilla. Laukkuhan ei tosiaan heti lähtenyt poikien mukaan, koska se oli vedetty pään yli, joten se irtosi vasta sen jälkeen kun olin kaatunut tielle ja mennyt noin metrin skootterin mukana. Lopputulos oli se, että laukku lähti ja minä sain asfaltti-ihottumaa vähän vasempaan käteen, lonkkaan ja jalkaan. Onneksi kyseessä oli kuitenkin vain pieni pussukka, jossa oli vajaan 15 dollarin lisäksi Jonin vanha puhelin (joka oli kiinni), taskulamppu, käsidesi, särkylääkettä ja imodiumia. Saavatpa pojat putsata kätensä teostaan, yrittää epätoivoisesti saada myytyä vanhaa Nokialaista ja odotella taskulamppu kädessä kakkaa loppuviikosta. Onneksi ei käynyt pahemmin, mutta nyt on kieltämättä aika hölmö olo ja vähän joka paikkaa kolottaa sen kaatumisen takia. Mulla oli nyt tosi huono tuuri, mutta jospa tässä oli tämän vuoden vastoinkäymiset. Loppuvuoden aion olla tapaturmista vapaa nainen. Toivon lämpimästi sitä samaa kaikille muillekin!

Angry Birdsit on täällä tosi kova juttu. Minäkin olin aika vihainen tipu ryöstön jälkeen.