perjantai 28. joulukuuta 2012

Laem Mae Phimia parhaimmillaan

Niin se vain taas on melkein viikko vierähtänyt ihan huomaamatta. Olemme edelleen Laem Mae Phimissa ja joulun lisäksi täällä tulee vietettyä myös uusivuosi. Olisimme varmaan muuten lähteneet uudenvuoden viettoon Koh Changille, mutta emme saaneet enää varattua majoitusta sieltä etukäteen. Nyt pelasimme siis varman päälle. Uusivuosi on ilmeisesti yksi ruuhkaisimmista ajoista Koh Changin saarella. Siellä on todennäköisesti aikamoiset bileet vuoden vaihtumisen kunniaksi.

Mutta innolla odotamme myös vuodenvaihdetta täälläkin Pim Pam Pumissa. Mitä ilmeisemmin tuossa rannalla olevat ravintolat kantavat pöytiä ja tuolia hiekalle, josta saa sitten aitiopaikalta syödä ja katsella ilotulituksia ja niitä taivaalle lähetettäviä lyhtyjä. Tästä videosta saa hieman paremman käsityksen noista lyhdyistä.

Sinsiam Hotel

Vaihdoimme majapaikkaa jo kolme päivää sitten ja nyt olemme hotellissa nimeltä Sinsiam. Tämä on tällainen valtava hotellikompleksi, joka muistuttaa ehkä jollain tavalla kommunistien leirikeskusta. Tai siis, eihän tällä  kommunismin kanssa ole mitään tekemistä, mutta jotenkin tässä on sellaisen kollektiivisen ja valtavan leirikeskuksen viba. Tämä on varmasti joskus ollut tosi loistelias hotelli, mutta nykyään jo aika kulahtanut ainakin ulkoisilta puitteiltaan. Tämä on siis ihan valtava paikka, mutta meidän lisäksi olemme nähneet tuolla pihan toisella puolella muutaman ruotsalaisen perheen. Tänä aamuna tänne on tullut jo muutamia paikallisia viikolopun ja varmaankin uudenvuoden viettoon, mutta tähän asti täällä on ollut ihan superhiljaista. Kivaa.


Meidän huoneen ovelta katsottuna: käytävä oikealle - ei ketään.
Meidän huoneen ovelta katsottuna: käytävä vasemmalle - ei ketään.
Uima-altaan takana on vielä tällainen katettu stadioni.
Ja ei ketään missään.

Sinsiam on oikein varteenotettava ja edullinen majoitusvaihtoehto Laem Mae Phimissä, jos siis ei haittaa, että tyynyliinat, pyyhkeet jne. ovat jo aika kulahtaneita. Täällä on todella ystävällistä henkilökuntaa ja sitä on hotellin asukkaisiin nähden ihan hirvittävän paljon. Huoneeseen kuuluu tosi iso aaminen tuossa meren rannalla olevassa ravintolassa. Iso plussa on myös tuo iso uima-allas tuolla takapihalla, jota olemme tähän asti saaneet käyttää ihan keskenään.

Tätä uudenvuoden viikonloppua lukuunottamatta huone maksaa 850 bahtia, eli noin 21€. Ei siis mikään hullun halpa majoitus, mutta ei kyllä missään nimessä kalliskaan. Tuo 800 bahtia tuntuu täällä olevan aika yleinen huoneen hinta, mutta kovinkaan monessa hotellissa siihen ei sitten kuulu aamiaista.

Tässä 25m pitkässä altaassa saa myös uiskennella ihan rauhassa.

Katseenvangitsija

Ehdottomasti hienoin juttu täällä Laem Mae Phimissa on tuo ranta, joka näyttää kertakaikkisen upealta erityisesti auringonlaskun aikaan. Mitä värejä! Samaa maisemaa tulee tuijotettua ja ihmeteltyä joka ilta. Eikä siihen edes varmaan edes voi kyllästyä. Kiva kun täällä on paljon ravintoloita ihan tuossa rannassa, joten samasta upeasta maisemasta saa nauttia jokaisen illallisen yhteydessä.






Varasimme meille skootterin lauantaiksi, joten sen jälkeen tulee vähän päivitystä myös näistä lähikylistä ja muista Rayongin alueen rannoista. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti